Corporate

Nykyistä sivua ei ole olemassa kohdekielellä.

Haluatko vaihtaa kielen ja siirtyä kotisivulle vai pysyä nykyisellä sivulla?

Vaihda kieltä
Corporate

Työskentely Froniuksella Me emme unelmoi tulevaisuudesta. Me luomme sitä.

Työpaikka, jossa energiallasi on merkitystä

Työnantajana Fronius tarjoaa työnhakijoille monipuolisia mahdollisuuksia. Olemme kasvuyritys, jonka pääkonttorilla Itävallassa ja eri puolilla maailmaa sijaitsevissa tytäryhtiöissä on aina tilaa osaajille mitä erilaisimmissa tehtävissä aina tutkimuksesta ja kehityksestä tuotantoon, hallinnollisiin tehtäviin ja myyntiin.

Innovaatiot ovat osa yrityskulttuuriamme ja menestyksemme moottori. Tavoitteenamme on tehdä yhteistyötä uraauurtavien tekniikoiden ja ylivertaisten tuotteiden kehittämiseksi nyt ja tulevaisuudessa kaikissa kolmessa liiketoimintayksikössämme, jotka ovat Perfect Welding, Solar Energy ja Perfect Charging. Tätä varten tarvitsemme työntekijöitä, jotka suhtautuvat tavoitteeseemme samalla innolla kuin me ja auttavat meitä tarjoamaan asiakkaillemme mahdollisimman suurta hyötyä.

Energia

Osaava henkilöstömme huokuu energiaa, joka auttaa tekemään tulevaisuudesta valoisamman meille kaikille. Täydellisen hitsin luominen, tehokkaan aurinkoenergian tuottaminen ja akkujen lataus on kaiken tekemisemme ydin. Suuri osa investoinneistamme kohdistetaan tutkimukseen ja kehitykseen, joka työllistää Froniuksella tällä hetkellä yli 710 henkeä.

Maailmanlaajuinen konserni

Fronius on kehittynyt pienestä perheyrityksestä kansainväliseksi organisaatioksi. Meillä on nykyään Itävallassa noin 3 600 työntekijää, ja maailmanlaajuisesti meillä työskentelee jo yli 5 600 ammattilaista. Meillä on 36 tytäryhtiötä ja myyntiedustajia yli 60 maassa eri puolilla maailmaa. Maailmanlaajuisen verkostomme ansiosta tarjoamme laajan ja kansainvälisen työympäristön, jossa voi halutessaan kokeilla siipiään myös muissa maissa.

Kestävä kehitys

Froniuksella kestävän kehityksen mukaiset ratkaisut ovat yhdistävä ja eteenpäin vievä voima. Takaamme, että kehittämämme tuotteet ovat tarvittaessa korjattavissa myös tulevaisuudessa. Olemme omalta, merkittävältä osaltamme mukana edistämässä vihreää siirtymää ja olemme syystäkin ylpeitä tuotteistamme, kehitystyöstämme ja palveluistamme.

Työpaikat

Laajennamme toimintaamme ja meillä on jatkuvasti avoinna innoittavia työpaikkoja muun muassa tutkimuksessa ja kehityksessä, tuotannossa ja hallinnossa. Tutkimus- ja kehitystiimit tekevät maiden rajat ylittävää työtä, ja tuotannossa hyödynnetään viimeisintä tekniikkaa edustavia laitteita, jotka tekevät työtiloista huippumodernit. Onnistuneet markkinointistrategiat ja edistykselliset logistiikkaratkaisut ovat piste iin päälle. Myös tulevaisuuden ammattilaiset ovat meillä arvossaan, joten otamme mielellämme vastaan harjoittelu- ja oppisopimushakemuksia motivoituneilta nuorilta.

Kulttuurimme

Haluamme laittaa työntekijöidemme energian hyötykäyttöön. Siksi pyrimme jatkuvasti myönteisen yrityskulttuurin vaalimiseen. Se on meille sydämen asia.

Ennakointi

Tiimimme eivät kangistu kaavoihin, vaan tekevät tinkimätöntä työtä muuttaakseen visiot innovatiivisiksi tuotteiksi ja ratkaisuiksi. Asiantuntevat ammattilaisemme tekevät tutkimusta hyvin varustelluissa laboratorioissa, missä he voivat hyödyntää alan uusimpia tuotantojärjestelmiä. Teemme yhteistyötä maineikkaiden kumppaneiden kanssa eri puolilla maailmaa, jotta voimme tarjota tulevaisuuden tuotteita jo tänään.

Yhteyksien luominen

Työntekijämme antavat tekojen puhua puolestaan. Jos nautit siitä, että asiat hoituvat, Fronius on oikea työpaikka sinulle. Kehitämme teknisten tiimiemme asiantuntemusta ja tiedämme, että virheitä sattuu ja niistä voi aina oppia. Uudet työntekijät tuntevat olonsa nopeasti tervetulleeksi, sillä heidät otetaan avosylin vastaan osaksi Fronius-perhettä.

Tulosten saavuttaminen

Eri puolilla maailmaa uudet tuotteemme tekevät aina vaikutuksen asiakkaisiimme. Tämä on osastojen välisen tiiviin yhteistyön tulosta: kaikki osastot tutkimuksesta ja kehityksestä tuotantoon, myyntiin ja hallintoon puhaltavat yhteen hiileen. Olemme perheomisteinen yritys, joten otamme seuraavan sukupolven huomioon kaikessa, mitä teemme. Haluamme kestävän kehityksen olevan keskeinen osa liiketoimintaamme nyt ja tulevaisuudessa, joten käytämme resurssejamme harkiten.

Olemme perheomisteinen yritys. Meillä työskentelevät ammattilaiset saavat tehdä työnsä varsin vapaasti. Olemme kehittäneet mentoriohjelman, jonka avulla uuteen työhön pääsee nopeasti kiinni ja uralle Froniuksella saa hyvät eväät. Ensimmäisenä päivänä uusi froniuslainen pääsee työtoverin eli mentorin opastamana tutustumaan tiloihin ja eri osastoilla työskenteleviin tärkeimpiin kollegoihin sekä saa tältä tietoa muun muassa työajanseurantajärjestelmästä ja toimistotarvikkeiden hankkimisesta. Lisäksi mentori kertoo ENERGY/point-pisteistä, joihin kokoonnutaan neuvonpitoon, kahvitauoille ja jutustelemaan. Froniuksen mentoriohjelma sisältää myös perehdytyskoulutuksia.
Innovaatiot ja säännölliset koulutukset ovat erottamaton pari: ilman koulutuksia ei synny innovaatioita ja päin vastoin. Jos haluaa olla mukana luomassa tulevaisuutta, on oltava utelias ja haluttava tietää, miten prosessit toimivat. Henkilöstömme voi luottaa siihen, että erikoistumiseen tarvittavaa tukea on aina saatavilla esimerkiksi konferenssikäyntien, koulutusten, kirjallisuuden tai webinaarien muodossa.

Froniuksen koulutusohjelma on täynnä kiehtovia ja monipuolisia aihealueita: tietoa saa niin projektinhallinnasta, selkäkivun ehkäisemisestä, hitsauksesta kuin konfliktien ratkaisusta. Koulutuksiin valitaan aina jokin vuosittain vaihtuma teema, ja aina kun asialistalla sattuu olemaan erityisen puhututtava aihe, kutsumme alan johtavia puhujia Froniukselle keskustelemaan aiheesta henkilöstön kanssa. Vastikään tapahtumissamme ovat vierailleet muun muassa perinnöllisyystutkija Markus Hengstschläger ja tulevaisuudentutkija Matthias Horx.
Johtotehtävät edellyttävät 100-prosenttista sitoutumista erityisesti kansainvälisesti toimittaessa. Tämän vuoksi annamme aikaa johtajuuden kehittämiseen, jätämme tilaa omien ideoiden jalostamiselle ja jaamme ongelmien ratkaisemisesta syntyvän ilon ja innostuksen. Tulokset puhuvat puolestaan: Froniuksen ylemmälle johdolle tehdyn kyselyn mukaan yli 90 prosenttia vastaajista oli tyytyväinen tai erittäin tyytyväinen työhönsä.

Onko tämän upean palautteen takana myös muita kuin edellä mainittuja syitä? Asiaa auttaa ainakin avoin tiedotuskäytäntömme, joka helpottaa päivittäistä johtamistyötä. Lisäksi käytössämme on kehittämisohjelma, jossa keskitytään ylemmän johdon taitojen hiomiseen. Viimeisenä mutta ei suinkaan vähäisimpänä todettakoon, että perhejohtoisena yrityksenä haluamme, että jokaista kohdellaan kunnioittavasti ja ystävällisesti. 
Varaamme rekrytointeihin runsaasti aikaa. Olipa kyseessä sitten harjoittelu tai johtoryhmän jäsenyys ja tutkimus ja kehitys tai myynti, uusien tiimiläisten on sovittava tehtäväänsä hyvin. Henkilökemia on aivan yhtä tärkeää kuin tekninen osaaminen. Lisäksi tarvitaan uteliaisuutta, kykyä ajatella totutusta poikkeavasti ja halua ohjata oma energia hyötykäyttöön.

Perheyrityksenä annamme suuren arvon vahvalle yrityskulttuurille. Tavanomaisten haastattelukierrosten ja hakijan arvioinnin lisäksi hyödynnämme tutustumispäiviä. Niiden avulla molemmat osapuolet pääsevät tutustumaan toisiinsa aidoissa työolosuhteissa, jolloin näkee nopeasti, onko valinta oikea puolin ja toisin.

Tarjoamme henkilöstöllemme erilaisia hyödyllisiä palveluja ja etuja, kuten työpaikan päiväkodin, henkilöstöravintoloita, juhlia ja tiimitapahtumia. Laatu on meille tässäkin asiassa kaiken a ja o.  

 

Sattledtissa sijaitsevan, ympäri vuoden palvelevan Fronius KinderLand -päiväkodin ansiosta vanhemmat saavat arkeen tervetullutta lisäjoustoa. KinderLandin avarilla leikkialueilla ja lasten tarpeisiin suunnitelluissa tiloissa lapset voivat leikkiä ja juosta niin paljon kuin haluavat. Päiväkodissa järjestetään erityisiä ensimmäiseen koulupäivään valmentavia hetkiä. Päiväkotiin otetaan 15 kuukauden ikäisiä ja sitä vanhempia lapsia.

 

Omissa henkilöstöravintoloissamme käytetään tuoreita, paikallisia raaka-aineita, minimoidaan keittiön energiahävikki ja huolehditaan tasapainoisesta ateriavalikoimasta. Meille on tärkeää, että ruoka on terveellistä, maistuu hyvältä ja tukee meitä sitoumuksessamme kestävään kehitykseen.

Esiinny eduksesi, ilmaise itseäsi hyvin ja tiedä, mistä puhut. Hakijoille annetaan usein hyvin ylimalkaisia vinkkejä, joista ei saa tarkkaa kuvaa siitä, mitä yritys hakee. Me Froniuksella teemme asiat toisin. Olemme työpaikka, jossa energiallasi on merkitystä. Se näkyy paitsi sloganina työpaikkailmoituksissamme, myös tärkeänä periaatteena huomattavasti laajemmassa merkityksessä.

 

Kehotamme jokaista hakijaa aina olemaan oma itsensä. Osoita meille, että osaat ajatella innovatiivisesti, ja mieti, miten voit näyttää meille, millainen merkitys juuri sinun energiallasi on, kun jaat työssä tai yksityiselämässä kartuttamaasi osaamista, tietoa ja kokemusta. 



Michael Reder, Kokoonpanon prosessitekniikan tiiminvetäjä (Sattledt)

”Froniuksella olen osa innovatiivista ja kansainvälistä organisaatiota, jolla on pitkät perinteet. Yhdessä tiimini kanssa viemme uudet tuotteet kehitysvaiheesta tuotantoon, mikä kattaa myös tarvittavien kokoonpanolinjojen suunnittelun. Lisäksi työhön kuuluu uusia tekniikoita ja prosesseja sisältävien tuotantohankkeiden hallintaa. Mielestäni on hyvä, että Froniuksella on mentoriohjelma uusille työntekijöille ja monia työsuhde-etuja, esimerkiksi henkilöstöravintola, päiväkoti ja rantalentopallokenttä.”

Työympäristö



Sandra Rohregger, Mekatroniikan insinööriharjoittelija

”Päätin hakea harjoitteluun Froniukselle koulusta valmistuttuani. Pidän Froniuksessa erityisesti sen ammattimaisuudesta ja kansainvälisyydestä, sillä ne avaavat minulle erilaisia mahdollisuuksia tulevaisuudessa.”

Liiketoimintayksiköt



Aurinkoenergia: Käytä energiaasi vihreän tulevaisuuden edistämiseen

Kestävästä kehityksestä puhutaan paljon, mutta Froniuksella se näkyy myös teoissa. Solar Energy -liiketoimintayksikkö on jo vuodesta 1992 kehittänyt tuotteita ja palveluita, jotka tuovat uusiutuvan energian tuotannon osaksi arkea. Visiomme on 24 tuntia aurinkoa: näemme tulevaisuuden, jossa 100 prosenttia maailman energiantarpeesta katetaan uusiutuvalla energialla. Olemme sitoutuneet tähän tavoitteeseen ja teemme sen eteen herkeämätöntä työtä. Keskitymme ratkaisuihin, jotka mahdollistavat aurinkoenergian älykkään, tehokkaan ja taloudellisen tuotannon, jakelun, varastoinnin ja hyödyntämisen. Kehittämämme teknologia tekee kaikkien elämästä piirun verran parempaa.